"Kaikki on vain lainattua!" Thomas Raun haastattelu

“Ota, käytä, heitä pois“ – kertakäyttöjärjestelmästä on päästävä eroon, sanoo arkkitehti ja Material Matters -kirjan kirjoittaja Thomas Rau haastattelussa. Koska materiaalit ovat arvokkaita ja rajallisia, niiden tulee pysyä valmistajien hallussa. Seuraus? Tuotteista tulee palveluita.

Ajatus kiertotaloudesta on melkein 40 vuotta vanha, mutta sen toteuttaminen on edelleen vasta alussa.

Esi-isämme toimivat aina kiertotalouden hengessä, koska raaka-aineilla ja materiaaleilla yksinkertaisesti oli arvoa. Eihän arvokasta heitetä pois. Nämä ajatukset ovat viime aikoina jääneet taka-alalle. Nykyään toimimme edelleenkin periaatteen “meidän jälkeemme vedenpaisumus“ mukaisesti. Kun valmistajat ovat myyneet tuotteensa, he tuskin enää ovat niistä kiinnostuneita. Mutta on järjetöntä heittää pois arvokkaita, rajallisia resursseja. Nämä raaka-aineet ovat meidän “limited editions“. Meidän työvoimamme sen sijaan on loputon.

Mitä ulospääsyteitä näet?

Varsinainen ongelma on se, että nykyisessä järjestelmässä valmistajan ei juuri tarvitse ottaa vastuuta seurauksista. Vasta tämä vastuun ottaminen kannustaa materiaalien käsittelyn “etukäteen ajatteluun“. Tarvitsemme valmistajia, jotka ajattelevat etukäteen ja suunnittelevat tuotteensa siten, että ne voidaan purkaa osiin ja nämä yksittäiset osat voidaan käyttää uudelleen.

Miten se sitten eroaa nykyisestä kierrätyksestä?

Nykypäivän talous perustuu arvon hävittämiseen, kun on kysymys materiaaleista. Kierrätys ei muuta tätä mitenkään. Se on siirretty tuotteen käyttöiän viimeiseksi vaiheeksi, ja se on täysin irrotettu pois valmistuksesta. Näin on, koska materiaalin hävittäminen maksaa vähemmän kuin materiaalin säilyttäminen. Jos muutamme pelisääntöjä ja annamme arvoa rajallisille resursseille, yritykset tulevat kehittämään muita tuotteita ja ratkaisuja. Paras kierrättäjä on valmistaja itse.

Mitä toivot tällä saavuttavasi?

Valmistajan tulee säilyttää tuotteiden ja materiaalien omistus itsellään. Silloin hän tekee kaikkensa, jotta hänen tuotteensa ovat mahdollisimman pitkäikäisiä, korjattavia ja helposti purettavia. Hän rakentaa ne siten, että niiden varustusta voidaan helposti muuttaa, eikä niitä tarvitse heittää pois vain siksi, että ne eivät ole yhteensopivia uudempien tuotteiden tai toimintojen kanssa. Tämä edellyttää liiketoimintamallia, jossa tuotteita tarjotaan palveluina.

Tuotteet palveluina – toimiiko se?

Olemme jo testanneet tätä mallia useita kertoja monien yritysten kuten Philipsin kanssa. Amsterdamin Schipholin lentoasema ei osta Philipsiltä valaisimia, kuten alun perin suunniteltiin, vaan valaistusta. Philips säilyttää koko valaistusinfrastruktuurin omistuksen itsellään. Palveluntarjoaja vastaa kuitenkin myös kaikista ylläpitokustannuksista ja sähkölaskusta. Tämä toimii erittäin hyvin ja kumpikin liikekumppani voittaa.

Eli tämä tarkoittaa, että saniteettivalmistaja antaa käyttöön kaikki kylpyhuonevarusteet?

Esimerkiksi. Se voi lisäksi tarkoittaa sitä, että saniteettiyritys vastaa myös kylpyhuoneen vesi- ja sähkökustannuksista. Silloin saniteettiyrityksellä olisi suuret intressit kehittää vesi- ja sähkötehokkaita tuotteita.

Mutta entä sitten rakennuksen saniteettiasennukset? Kenelle kuuluu rakennus, jos putkisto jää saniteettiyrityksen ja laatat laatoittajan omaisuudeksi?

Tämä palvelutalous ei tietenkään toimi niin kuin rakennukset nykyään suunnitellaan ja rakennetaan. Mutta muutokset kuuluvat liiketoimintaan. Kiertotalous on koko yhteiskuntaa koskeva malli. Se avaa uusia ja ennen kaikkea kestäviä tuotanto- ja käyttömuotoja, mutta vaatii myös erilaista käsitystä materiaaleista ja siten uusia myös uusia oikeudellisia perusteita.

Tämä kuulostaa pitkältä prosessilta…

... eikä meillä ole aikaa. En kannata odottamista. Luotan vahvasti talouteen ja sen innovaatiovoimaan. Talouden on kuitenkin nähtävä materiaalien ja niiden omistuksen arvo ja löydettävä siitä etuja itselleen. Silloin talous kehittää uusia vastauksia.